Uvan myllyjä
Turbiinin pystyakseli ja kivien vaaka-akseli kytketään yhteen ja avataan turbiinin kanavan luukkua sopivasti vesitilanteen mukaan. Ja sen jälkeen kivet pyörivät ja jauhatus voidaan alkaa.
Koskivoimaa on osattu valjastaa Uvalla jo pitkään. Mylly on ollut lähes jokaisen kosken niskalla. Vanhoja myllyjä on vuosien saatossa sekä uusittu että tehty samalle paikalle uudestaan mylly. Myllyn turbiinilla on pyöritetty niin Karppalan sähkövoimalaa kuin pärehöylääkin. Viljan jauhaminen jauhoksi tapahtui aiempina vuosikymmeninä hierrinkivimyllyjen avulla. Humalanjoki ja Sutelanjoki tarjosivat riittävästi koskipaikkoja talokohtaisen puromyllyn rakennuspaikaksi. Jaiuhatus näissä vähävetisissä puromyllyissä suoritettiin syyssateiden aikaan. Karppalan Torvenkoski oli riittävän runsasvetinen , jotta myllytoimintaa voitiin jatkaa läpi vuoden.
Myllyn edustalla oli usein myös myllysauna. Se oli tarpeen isännän ja asumista ja nukkumista varten. Kokonaisen myllykuorman jauhatus kesti tovin ja myllyn toimintaa tuli tarkkailla jauhatuksen aikana. Jyvät lisättiin myllyyn säkeittäin, samoin jauhot tuli kerätä säkkiin. Myllyissä ei yleensä ollut ikkunoita, eikä niistä syyspimeänä yönä olisi ollut hyötyäkään. Valoa antoi tavallisesti pieni öljylamppu tai lyhty. Joskus myllärin oli myös levähdettävänä, jopa nukuttava. Kuitenkin hänen tuli tietää koska jyviä oli lisättävä. Myllytonttuihin harvempi uskoo, mutta ainakin joskus mylläri saattoi kertoa kokeneensa aina herättävän tönäisyn, kun oli aika lähteä jyviä lisäämään.
Myllytystä sota-aikana
Sota-aikana koski- ja puromyllyjen käyttö oli kansanhuoltoviranomaisen rajoittamaa. Myllyllä oli oltava jauhatuslupa, mikäli jauhatusta tapahtui. Karppalan myllyllä oli tällainen Ristijärven kansanhuollon myöntämä lupa. Kansanhuoltotoimisto sijaitsi Kirkonkylällä Junttilassa. Syksyisin myllyyn tuotiin jyviä jopa niin paljon, että mylly ei kerinnyt niitä jauhaa. Lähitalojen isännät jättivät tällöin säkkinsä odottamaan myllylle pinoon ja hakivat, kun jyvät oli saatu jauhoksi. Sota-ajan myllytykset on kirjattu hyvin tarkkaan talteen, jotta säännöstelyn ohi ei menisi jauhoja mustaan pörssiin. Seuraavassa poimintoja jauhatuskirjasta numero 6 (Karppalan mylly) välirauhan ja jatkosodan alkukuukausien ajalta.
Karppalan mylly-, ynnä muiden perinteiden tallentamiseksi ja matkailulliseksi hyödyntämiseksi Ristijärven kunta perusti vuonna 1998 Elämän jäljet – Isien työ –nimisen hankkeen, joka kesti seuraavan vuoden loppuun. Hankkeen vetäjäksi kunta palkkasi Paavo Romppaisen.
Välijoen myllyt
Muistitiedon mukaan Välijoessa on ollut mylly jo 1800-luvulla Tervolan talon maalla. Mylly on luultavasti purettu, kun Tervolan Saarenmaan palsta on vaihtanut omistajaa, hirret lienee siirretty myöhemmin Uuteentaloon aitaksi. Myllynkivistä alimmainen on kulkeutunut Hornaan rappuskiveksi ja ylempi on katkennut kahteen osaan. Yläkiven puolikkaassa on vuosiluku 1831, juuri tämä kivi on ollut vanhan Myllyahon rakennuksen ruuhvallissa ja on nyt hyvässä tallessa Myllyahossa.
Uudempi mylly on rakennettu vähän alemmaksi eri maapalstalle samaan koskeen, sekin luultavasti 1800-luvun puolella. Tämän myllyn ovat rakentaneet poikkijärveläiset, myllyn tyyppi oli hierinmylly. Tämä palsta kulkeutui 1900-luvun alkupuolella Niemen tilasta kruunun omistukseen ja sai nimeksi Välijoki. Palstalle perustettiin 1920 seutuvilla Välijoen asutustila ja siinä yhteydessä mylly jäi tilan maalle. Ja siinä yhteydessä sovittiin myös Välijoen asutustilalle käyttöoikeus myllyyn. Mutta paikkaa ja taloa on harvoin kutsuttu Välijoen nimellä, vaan se tunnetaan yleisesti Myllyahona.
Myllyä käytettiin lähinnä osakkaiden tarpeisiin, mutta myös lähiseudun mökkiläiset jauhattivat tai jauhoivat itse siellä viljojaan.Hyvin tavallista oli, että mökkiläiset kantoivat jyvät selässään, kuka isomman, kuka pienemmän riipin. Näin tekivät usein myös ketokyläläiset läheltä Törmänmäkeä. Heidänkin myllyreissu on tullut hintoihinsa Hietavaaran yli kinttupolkuja kulkiessa, jyväsäkki selässä myllylle ja tietenkin takaisin sama paino jauhoina. Leholta, Toivolasta ja Saareltakin oli joskus ohrapussukainen jauhettavana, sillä mökkiläiset ei juurikaan pystyneet kasvattamaan ruista. Eräskin lähimökin vaimo oli kerran sanonut, että pöksän ympärillekin kasvaa jo vihneaita, kun ei ole muuta syötävää, kuin ohraa. Mitäpähän lienee silläkin sanonnalla tarkoittanut?
Toisen maailmansodan aikana elintarvikkeetkin tulivat säännöstelyn piiriin ja myllyt, pienetkin, sinetöitiin kansanhuollon toimesta luvattoman viljan jauhamisen estämiseksi. Mutta tässä tapauksessa on myllyn syrjäisestä sijainnista ollut se etu, että sinetöijiä ei näkynyt silloin, eikä myöhemminkään. Voidaan päätellä, että eivät ne viranomaisetkaan kaikkea ole tienneet. Mylly oli käynnissä syksyisin pitkiä aikoja yötä päivää niin kauan, kun koski alkoi jäätyä, sillä poikkijärveläisillä oli paljon viljaa, eikä myllyn tehokaan ollut kummoinen, kolmesta neljään säkkiä vuorokaudessa.
Myllyn akseli ja siivet olivat 1920-luvun lopulla jo huonossa kunnossa ja ne uusittiinkin tällöin, siivet tehtiin myös paremman mallisiksi. Sotien jälkeen noin 1947–48 myllyn lähelle rakennettiin rakennusten uusimista ja korjausta silmällä pitäen pärehöylä ja se olikin hyvin tarpeellinen lähitalojen käyttöön. Pärehöylä oli yhteinen poikkijärveläisten kanssa.
Karppalan mylly
Karppalan nykyinen mylly on rakennettu 1910-luvulla aikaisemmin paikalla sijainneen hierrinkivimyllyn tilalle. Myllyn rakentamiseen piti hakea lupaa Oulun läänin kuvernööriltä, koska koskia ei saanut enää kahlita miten sattui. Piiri-insinööri Laitinen piti paikalla vesilaitoskatselmuksen 9.6.1915, jonka jälkeen toimenpide kuulutettiin kirkossa ja lainvoiman hanke sai lopulta 12.12.1918. Myllyn rakentajan Joel Kemppaisen apuna rakentamisessa olivat omien poikien lisäksi ristijärveläiset Jaakko Jokelainen, Oskari Kinnunen ja Joel Tolonen. Joel-seppä valmisti myllyssä tarvittavat työkalut ja rautaosat paljolti itse, vain muun muassa turbiinin torvi ja myllynkivet teetettiin muualla. Alun perin mylly oli yhden tilan omistuksessa, mutta kantatilan jaon jälkeen osakkaita on nykyisellään viisi.
Turbiinimylly jauhaa säkillisen kuivaa viljaa puolessa tunnissa. Verrattuna hierrinmyllyyn vauhti on huima. Hierrinmyllyllä aikaa saattoi tärvääntyä jopa puoli vuorokautta. Jauhattaminen hiipui Karppalassa erilaisten kotitarvemyllyjen vuoksi 60-luvulta alkaen. Mylly rapistui melko heikkoon kuntoon, mutta Museovirasto kunnosti sen 1989 patolaitteineen, joten mylly on edelleen käyttökunnossa. Karppalassa elettiin sähköaikaa välirauhasta alkaen, koska myllyn yhteydessä vesivoimaa voitiin käyttää sähkön tuottamiseen. Kainuun Valon sähköhän alkoi kulkea linjoja myöten kylille vasta 1940-luvun lopulta alkaen. Myllyn koneistoa käytettiin myös pärehöylän, kenttäsirkkelin sekä puimakoneen pyörittämiseen. Myllyjen yhteydessä on usein sauna. Syy, että sauna Karppalan myllyltä puuttuu, on talojen läheisyys. Myllyyn tulijat ovat voineet majoittua taloihin.
Jyvät tulivat myllyyn pääasiassa lähialueilta, omalta kylältä ja naapurikyliltä. Kuormat kulkivat hevospelillä, kesällä kärryllä ja talvella reellä, sekä myös veneellä. Jauhattajat saattoivat lastata jyväsäkit veneeseen jossakin Iijärven rannassa ja soutaa kutaista Karppalan kosken alle, josta viimeiselle puolen kilometrin matkalle jyväsäkit haki mylläri hevosella. Vesiteitä pitkin kuljettaessa sattui ikävä tapaus 4. lokakuuta 1921, jolloin Uuralta Alatalon Kalle Moilanen ja Välitalon Imma Oikarinen lähtivät myllyltä jauholastissa paluumatkalle. Kuormaa oli niin paljon, että juuri ja juuri veneen laita oli pinnalla. Lisäksi järvellä kävi melkoinen tuuli. Valkamassa asunut Jaakko Jokelainen huomasi miesten aikeen lähteä "merelle" ja kävi varoittamassa, että "Jos lähette vesille, teijän hautausmaa on viimestään Tihisenniemessä". Alatalon Kalle oli kertonut emäntänsä olevan viimeisillään, että täytyy lähteä häntä katsomaan. Myöhemmin Tihisenniemen ristiaallokosta kantautui viesti, että molemmat olivat hukkuneet. Lapsi syntyi 29.11.1921.
Louhenmylly
Myllytontiksi on lohkaistu yksi hehtaari Ylitalon maista. Nimensä Louhemylly on ansainnut tonttinsa perusteella, koko myllykenttä on vaikeata louhikkoa. Paikan valintaa on kuitenkin puoltanut se, että kohdalla on Humalajoen suurin yksittäinen putous. Myllyn omistivat yhteisesti Alatalo, Nurmi, Ylitalo, Rauhala, Karppila, Harjunpää ja Tikkala. Osakastilojen määrä suureni myöhemmin, kun tiloja jaettiin. Myllyn kohdalla joessa on putousmainen köngäs, joka antoi lyhyellä rännimatkalla riittävän vesivoiman myllyn tarpeisiin. Kosken toisella laidalla sijaitsi puunuiton tarvitsema pitkä hirsinen uittoränni.
Louhemyllyn vedensaantia varten oli rakennettu pato Humalajoen niskalle aivan Humalajärven tuntumaan. Paikka tunnetaan vieläkin Tammena. Tammessa oli kaksi luukkua. Myllyttäjä kävi aina avaamassa tarpeensa verran tammea tullessaan myllylle. Vesi ehti myllynturbiiniin noin kahden tunnin kuluessa. Tammesta huolimatta Louhemyllyä ei voitu käyttää talvella, koska veden virtaus väheni niin pieneksi, ettei mylly enää olisi pyörinyt.
Myllyä kunnostettiin vuonna 1952, jolloin rakennus kengitettiin ja vaihdettiin lahonneita hirsiä uusiin. Mutta pian kunnostamisen jälkeen myllyn käyttö väheni huomattavasti, koska Kainuun Valo toimitti jo sähköä kylälle ja myllytys sähköllä yleistyi. Rauhalassa oli vaaran ensimmäisiä sähkömyllyjä. Olikin tapana sanoa, jos valot illalla heikkenivät, että "Tuomas hyppäsi myllyyn". Viimeisinä aikoina Louhemyllyssä käytiin jauhamassa talkkunaksia, koska niitä sähkömylly ei kyennyt jauhamaan sopiviksi. Louhemyllyn jauhatuskyky oli noin viitisen säkkiä vuorokaudessa. Rauhalan Tuomas purki virattomaksi jääneen myllyn myöhemmin. Myllynkivet lienevät vieläkin tallessa Rauhalassa.
Muita myllyjä
Louhenmyllyn alapuolella lähellä nykyistä maantietä sijaitsi Mäenpään mylly. Sitä käyttivät ainakin Alila, Kekkola ja Uusitalo. Ilmeisesti jo viime vuosisadan puolella oli Sutelanjoessa käytössä nykyisen maantiesillan alapuolella Oikaristen mylly lähellä Hermikkipuron ja joen liittymää. Humalajoen sillan yläpuolella sijainneen Mäenpään myllyn lisäksi lienee ollut jossakin kohdassa mylly myös sillan alapuolella. Mahdollista on myös, että nykyisen Metsästysmajan alapuolella on ollut mylly, koska joen pohjassa on kaivamalla tehty ränni. Humalajoen myllyjen tekoa on puoltanut joen pituus, sekä se, että useammalla on maita sen varrella.
Tolosenjoessa nykyisen maantien alapuolella sijaitsi myös edellisellä vuosisadalla käytössä ollut mylly. Erikoista myllyssä oli ollut kalliossa joko luonnostaan oleva tai siihen hakattu veden kulkusyvennys. Myllystä on säilynyt hyvin vähän jälkipolville. Kuitenkin kerrotaan: "Sitä ei ne entisajan ukotkaa tienneet kuinka kauan siitä aikaa on, kun se on ollut käytössä. Sillon kun tekivät tuon Tolosenjoen sillan, niin sieltä koskenpohjalta nousi niitä patopuita. Siinä kuilun alla oli vielä ennen sotia kaksi myllynkiveä".
Tiedetään Torvenkoskessakin olleen Nurmen Antin myllyn 200 metriä vanhasta sillasta ylöspäin Karppalan puolella. Lisäksi luultavasti myös Möykkysenjoessa heti järven alapuolella on ollut mylly eikä ole mahdotonta että Tyräpurossakin olisi jonkinlainen laitos ollut.
Kauppisen konepajan Lempäälässä valmistama kivimylly tuli Erolaan hieman ennen sähköjen tuloa Uvalle. Ensimmäiset jauhatukset tehtiin Karhulankylältä lainatulla polttomoottorilla. Viljaa oli tuotu jauhettavaksi jo ennen myllyn tuloa, koska kulkuyhteydet Karppalan myllylle olivat huonot tuohon aikaan. Muutamaa vuotta myöhemmin viljan jauhatus koki merkittävän muutoksen, kun Erolaan hankittiin härmäläinen kaksikammiomylly. Se toimi traktoriin kytkettynä ja sen siirreltävyys tilalta toiselle oli helppoa.
Kalenteri
