Historia

Säräiniemen pitäjän kartta kirjasta Säräisniemen pitäjän vaiheita, Ahti A. A. Valpasvuo, 1954.

 

Säräisniemen kylän nimi

Säräisniemen on yleisesti arveltu saaneen nimensä hiekkaisesta niemestä, joka vyöryy, särkyy Oulujärveen, "särkyvä niemi". Sehän kyllä on totta, sillä ennen säännöstelyä Säräisniemi on vyörynyt järveen joka kevät tulvien aikana, todennäköisesti puolet Säräisniemen leveydestä on huuhtoutunut Niskanselälle ja jopa Perämereen Oulujokea pitkin.

Säräisniemen nimen kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Perimätieto kertoo, että Säräisniemi on ennen ollut Oulujärven runsaan särkikannan ansiosta Särkiniemi, Säräsniemi, Säresniemi, Säreesniemi, josta on väännetty nykyinen hienosteleva muoto Säräisniemi. (Samuli Paulaharju, 28267, 1936/SKS/KRA, Juho Seppänen 1913)

 

Jääkauden jälkeen

Noin miljoona vuotta sitten alkanut jääkausi alkoi perääntyä noin 18 000 vuotta sitten, kun ilmasto muuttui lämpimämmäksi. Noin vuonna 8150 ennen ajanlaskun alkua ilmasto alkoi lämmetä huomattavasti ja jäätikön sulaminen eteni, kunnes noin 6800 eaa. Suomi oli kokonaan vapautunut jääpeitteestään. Manner etsi muotojaan ja etsii yhä, lännessä maan kohoaminen on yhä nopeampaa ja Oulujärvi kallistuu vähitellen itään.

Nykyistä huomattavasti lämpimämpi ilmasto houkutteli asutusta aivan pohjoisinta Suomea myöten. Kansakoulutarkastaja O A F Mustonen, Einon Leinon vanhin veli, kierteli 1800-luvun lopulla Kainuuta ja alkoi keräillä asukkaiden maasta löytämiä ilmeisen selvästi muotoiltuja kiviesineitä, joita kansa piti mm. salamoiden kärkinä – eihän tyhjä salama muuten olisi voinut tehdä niin suuria tuhoja. Näitä esineitä löytyi erityisen runsaasti Nimisjärven seudulta. Mustonen toimitti löytöjään 1884 Suomen Muinaismuistoyhdistykselle, jotka johtivat vuosina 1900 – 1919 suoritettuihin tutkimuksiin. Vanhimmat löytyneistä esineistä, lehdenmuotoiset liuskekärjet ja käyräselkäiset kourutaltat, on ajoitettu vuoden 6 400 eaa. tienoille.

Asutus on ollut varsin pysyväistä, näiltä seuduilta löydettyjen esineitten mukaan on nimetty kaksi kampakeraamista tyyliä, varhaiskampakeraamisen ajan (4 200 - 3 300 eaa.) Sär I -keramiikka ja varhaisen metallikauden (1 300 eaa. - 300 ja.) Sär II -keramiikka. Näillä perusteilla voidaan päätellä, että täällä on asuttu yhtäjaksoisesti jopa 8500 vuoden ajan.

Koska vesistöt olivat tärkeimpänä kulkureittinä, Oulujärven kautta on kulkenut vuosituhansien aikana monenlaista kulkijaa. Karjalaisten ikivanha kauppatie kulki Laatokalta Iisalmen vesiä Oulujärvelle ja täältä edelleen ns. Keisarintietä ja Oulujokea pitkin Oulujokisuuhun ja sieltä edelleen aina Norjaan asti. Pysyvänä asutuksena täällä ovat olleet lappalaiset, jotka saivat olla suhteellisen rauhassa vuoden 1000 jälkeen ajanlaskun paikkeille. Silloin eteläiseen Suomeen alkoi muuttaa lisää väestöä sekä idästä että myös etelästä suoraan Suomenlahden ylitse.

 
Oulujärven Erämaan asutus 1552

Oulujärvi on siis ollut yleisesti tiedossa. Sekä savo-karjalaiset että hämäläiset ja pohjalaiset kulkivat Oulujärvellä pyytämässä verohaukia verottajille, joita tuli milloin mistäkin, jopa Norjasta saakka. Alueen herruus oli epäselvää, Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Ruotsin ja Novgorodin välillä oli rajaksi sovittu Suomenlahden itäpäästä "Petajoen" suulle, joka nykykäsityksen mukaan tarkoittaa Pyhäjoen eteläpuolella olevaa Petäisojaa. Perämeren pohjukassa rajaa ei määritetty ollenkaan näiden maiden välille.

Ruotsi havitteli Oulujärven Erämaata itselleen. Idässä poliittiset olot olivat sekavat – jos kohta Ruotsissakin. Savolaiset ja hämäläiset kulkivat Oulujärvellä ja pohjoisempanakin kalastamassa sekä harjoittamassa kaskiviljelyä. Jo vuoden 1531 verokirjoissa mainitaan Oulujärven seudulla olleen savolaisia talonpoikia, vaikka määrätietoinen asuttaminen alkoi myöhemmin. Lopulta Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi Savonlinnan linnanisäntä Kustaa Finckelle määräyksen asuttaa Oulujärven Erämaa ja sehän tehtiin, kovan sakon uhalla. Monien mutkien kautta 1555 Oulujärven Erämaassa oli jo 127 verotettavaa talonpoikaa. Asutus oli levinnyt ympäri Oulujärveä, keskeisin paikka Manamansalo valittiin "kirkonkyläksi" ja sinne, hyvien kulkuyhteyksien päähän rakennettiin ensimmäinen kirkko. Uudisasutusta on ollut myös Säräisniemellä, O A F Mustonen mainitsee: "Oulujärven ympäristön asukkaat tiluksineen 1552 (valtion ark. 4972 nidos) – Olkkola vielä Säräisniemessä." Vuoden 1565 kartassa (Reinholm) Säräisniemi on kirjoitettu muotoon Särejesniemi, 1799 kartassa tavataan jo Särääsniemi. 1578 Säräisniemellä mainitaan 13 eri sukua.

 
Rappasodat 1570 – 1595

Uudisasukkaat eivät tienkään saaneet olla rauhassa Oulujärvellä, olihan Ruotsi asuttanut heidät vieraan vallan alueelle. Muusta maailmantilanteesta johtuen täälläkin alkoivat veriset kahakat, rappasodiksi mainitut, 1570. Hyökkäyksiä tehtiin puolin ja toisin, 1578 pohjalaiset hyökkäsivät Jäämeren rannikolle ja pian vienankarjalaiset hyökkäsivät takaisin. Koko Oulujärven Erämaassa poltettiin 145 taloa, lisäksi 14 autioitui. Seuraavana kesänä vainolainen kosti Venäjän Kemiin tehdyn sotaretken, 32 taloa poltettiin ja eniten kärsi Säräisniemi. Taas uusi hyökkäys Vienanmerelle, jossa tapettiin volosti ja hänen väkensä, seuranneessa kostoiskussa Säräisniemi poltettiin maan tasalle, Manamansaloon jäi vain yksi verokykyinen talo. 1585 verovoudin oli jo todettava, että Oulujärven Erämaassa ei ollut enää yhtään taloa.

Rappasodat kestivät 25 vuotta, 1595 solmittu Täyssinän rauha, jossa raja vedettiin Suomenlahden itäpäästä Jäämerelle, lopetti nämä vihollisuudet. Koko Oulujärven Erämaapitäjä oli tuhottu, Manamansalon vanhaan hautausmaahan on haudattu noina vuosina tuhatkunta ruumista.

Eivät vainolaisuudet siihen loppuneet, vaikkakaan yhtä verisiä sotia ei enää käyty.  Samanlaista tarinaa voisi kirjoittaa vielä parinsadan vuoden ajalta. Asutus pääsi vähitellen palailemaan. Tuon ajan hallitsijat pitivät huolen, että kansa ei päässyt rikastumaan. Kuningas tarvitsi rahaa, kaikki verovarat käytettiin kuninkaan hovin huvituksiin ja huveista tärkein oli sotiminen. Olot olivat alkeelliset, lapsikuolleisuus oli suurta. Katovuodet seurasivat toisiaan, nälkä toi tullessaan sairauksia. Säräisniemellä turvana oli järvi, jossa ei pahemmin tunnettu katovuosia, kalaa sai, jos oli voimia lähteä kalastamaan. Säräisniemen kuiva hiekkakangas oli huonoa viljelysmaata, tästä syystä joillakin suvuilla oli toinen talo Veneheitossa, jonka suomaat soveltuivat paremmin viljelykseen. Sieltä tultiin taas katovuosina kalavesien ääreen.

 
Säräisniemen suuruuden aika 1634 - 1725

Kajaanin pitäjän nimismies ja sittemmin lisäksi Paltamon, Sotkamon sekä Pielisen pitäjien vouti Antti Eerikinpoika Cajanus (alkujaan Gyllenhjerta), syntynyt Kirkkonummella, kuollut 1657 Säräisniemellä, hankki 1634 omistukseensa Säräisniemen vanhimman, alunperin Säresniemi-nimellä ja isojaon jälkeen Juusolana tunnetun talon.

 

                                                                     

                                                                            Antti Eerikinpojan nimikirjoitus

Antti Eerikinpoika oli koko Kainuun 1600-luvun loppupuolen vaikutusvaltaisimman virkamies- ja pappissuvun kantaisä ja osasi hoitaa asiat niin, että hänen jälkeläisistäänkin tuli vaikutusvaltaisia. Säräisniemen voudintalo oli 1600-luvulla kievaritalo ja Kajaanin kihlakunnan ylivoimaisesti suurin karjatila ja oli Cajanus-suvun hallussa isovihaan (1713) saakka. Talon sijainti syrjässä pitäjän keskustasta oli ovelasti harkittu teko: talo oli portti Kainuuseen Oulun suunnasta, josta ylemmät virkamiehet pitäjään saapuivat. Tärkeät virkapäätökset oli ilmeisesti tehty jo ennen kuin päättäjät edes pääsivät Kajaaniin, nimismiehen virkatalon ja kestikievarin hyvässä kestityksessä.

Antti Eerikinpoika perusti lapsilleen kotikoulun, joka oli ensimmäinen mainittavaa alkuopetusta antanut pohjakoulu Kajaanin kihlakunnan alueella. Koulu toimi 1634 – 1657 ja se vaikutti osaltaan siihen, että Antti Eerikinpojan lapsista viidestä tuli pappi, yhdestä Iisalmen nimismies, kaksi tytärtä avioitui papin kanssa, yksi pojista, Jeremias, jäi luonnollisesti Säresniemen isännäksi ja yhdestä tuli merimies. – Jeremiaan pojanpoika, Daniel Antinpoika Cajanus, 1703 – 1749, oli todellinen suurmies, hänet tunnetaan yhä Pitkänä Tanelina, jonka pituudeksi ilmoitettiin 283 cm, mutta todellisuudessa hän lienee ollut vain noin 248 cm.

Säresniemen isäntänä 1686 – 1725 oli Antti Eerikinpojan pojanpoika, nimismies Daniel Jeremiaanpoika Cajanus. Daniel joutui isovihan aikana 1716 Kajaanin linnan antautumisen yhteydessä sotavankeuteen Venäjälle Astrakaniin. Cajanus-suku menetti Säresniemen, talo poltettiin ja jäi autioksi. – Tämä Taneli ei siis ollut Pitkä Taneli, vaan hänen setänsä.

 
Säräisniemestä kaupunki?

Oulujärven Erämaa pyrki tietenkin kehittymään myös kaupallisesti, sillä olihan se Ankangelin kuvernementin ja Ruotsille kuuluvan perämeren kulkureitillä, Käkisalmen läänistä oli myös kuljettu vuosisatoja aina Norjaa myöten Oulujärven kautta. Kajaanin vähitellen kehittyessä kajaanilaiset olivat ponnistelleet saadakseen itselleen markkinapaikan. Pahana kilpakumppanina Kajaanilla oli Oulu, joka pyrki valtaamaan Oulujärven takamaat itselleen.

Ruotsin kuningatar Kristiinalta (1626 – 1689) 1650 Oulujärven Erämaan vapaaherrakunnakseen saanut Pietari Brahe (1602 – 1680) oli perustanut Kajaanin linnan turviin vähäpätöisen Kajaanin pikkukaupungin 1651. Kajaanin kaupallista kehitystä haittasivat huonot kulkuyhteydet joka suuntaan. Kesäaikaan kuljettiin vesiä pitkin, mutta vesireiteissä oli monenlaisia esteitä. Suurempia aluksia ei voinut käyttää kuljetuksiin. Monin paikoin vesistöjen välillä oli maakannaksia, joiden yli tavarat oli kuljetettava. Kajaanin linnassa oli muutamia suurempia aluksia, joilla kuljetettiin tavaraa Säräisniemen ja Kajaanin välillä. Itään päin liikennöitiin moneen suuntaan haarautuvia vesistöjä pitkin. Niitä käyttivät vapaaherrakunnan itäisen osan sekä Käkisalmen läänin asukkaat ja rajantakaiset karjalaiset. Maanselän vedenjakajalta virtaavien vesien takia Kajaanista oli parempi yhteys itään ja koilliseen kuin etelään ja kaakkoon, joissa täytyi kulkea maataipaleita.

Oululaiset olisivat halunneet siirtää Kajaanin talvimarkkinat heille edullisempaan paikkaan, Säräisniemelle. He arvelivat, että talvikelillä markkinarahvas Kajaanin ympäristöstä tulisi kyllä Säräisniemellekin ja pitempimatkalaisille ei tällainen pieni matkan lisäys olisi vaikuttanut mitään. Uusi paikka olisi mahdollisesti myös vetänyt paremmin sen lähipitäjien väkeä kaupantekoon. Asiasta tehtiin pyyntö Pietari Brahelle, mutta hän ei siihen tietenkään voinut suostua, sillä se olisi ollut kohtalokas Kajaanin kaupungille.

 
Säräisniemen seurakunta

Olot jatkuivat vaihtelevina ja epäsuotuisina koko Ruotsin vallan ajan. Kruunu ja kirkko keräsivät veronsa. Vainolaisistakaan ei oltu vielä päästy lopullisesti eroon ja pulavuodet seurasivat toisiaan. Pahimpina vuosina ei syöty ainoastaan pettua, tieltä löydettyä kuollutta hevosta sai pitää ihan taivaan lahjana, lopulta senkin luut jauhettiin huhmaressa ja leivottiin leiväksi sammaleen kera.

Säräisniemi pysyi kuitenkin maailmankartalla. Ruotsin postijärjestys annettiin 1636 ja Suomeen perustettiin ensimmäiset postilinjat. Jo 1640 postia kuljetettiin Tukholmasta Viipuriin Pohjanlahden ympäri. Reitti kulki Oulusta Oulujärvelle ja edelleen Iisalmeen ja Viipuriin. Säräisniemellä oli postitalonpoika jo 1653, 1661 postitalona oli nimismiehen virkatalo Säresniemi. Enonlahdessa postitaloina vuorottelivat Turula ja Huovila (Kolehmainen).

Uudisasutuksen saapuessa koko Oulujärven Erämaa oli muodostanut erämaaseurakunnan, joka jouduttiin lakkauttamaan rappasodan autioittaessa tienoon. Syksyllä 1597 Kaarle Herttua (1550 – 1611, Kustaa Vaasan ja Margareeta Leijonhufvudin poika, valtionhoitaja 1595 – 1604, kuningas Kaarle IX 1604 – 1611) määräsi Oulujärven ympäristön asutettavaksi uudelleen. Kaarle IX:n aikana Oulujärven pakkoasutus jatkui, Savosta määrättiin uudisasukkaita sotaväenottojen tapaan. Otot suunnattiin taloihin, joissa oli useampia miehiä. Ne, jotka eivät lähteneet vapaaehtoisesti uudisasukkaiksi, ruoskittiin. Jos se ei auttanut, heidät uhattiin hirttää oman kotipirttinsä kurkihirteen.

Näin 1600-luvun alussa perustettiin Oulujärven pitäjä, jonka keskuspaikaksi valittiin Paltamon kylä Paltaniemellä. Sinne rakennettiin myös saarnahuone. Seurakunnan alue oli laaja, se käsitti suurin piirtein nykyisen Kainuun, kirkkomatkat olivat pitkät. Paltamon itä- ja pohjoispuolelle asutus levisi hitaasti, mutta länsi- ja eteläpuolella asutusta oli enemmän. Säräisniemellä virisi pyrkimys omaan kappeliseurakunnan aikaansaamiseksi jo 1743 jopa niin paljon, että oman kirkon rakentaminen alkoi 1768. Esivalta kielsi rakennustyöt 1769, koska rakentajilla ei ollut tarvittavia maaherran ja tuomiokapitulin hyväksymiä piirustuksia. Tuskinpa niemeläiset tuosta kiellosta niin paljon perustivat, sillä kun viranomaiset hyväksyivät hankkeen 1779, kirkko oli valmis jo 1781. Seurakunta toimi kappeliseurakuntana 1779 ja Säräisniemen seurakuntana 1865 – 1955, Säräisniemen pitäjästä oli alueliitoksella muodostettu Vaalan kunta vuonna 1954.

 

                                                                                 

Säräisniemen kirkko on valmistunut 1781, Jaakko Suonperä, Kellotapuli 1792, Jaakko Rijf. Kuva on 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta, jolloin lääninarkkitehti Julius Basilierin suunnittelemassa ja Samuli Tuoriniemen toteuttamassa peruskorjauksessa kirkko sai nykyisen asunsa.

 

Historiallisesti valitettava takaisku koetteli seurakuntaa 29.3.1859, kun Säräisniemen pappila paloi. Aineelliset vahingot olivat tietysti merkittävät, mutta korvaamaton vahinko aiheutui kirkonkirjojen palamisesta. 80 vuotta kirkonkirjoja katosi taivaan tuuliin.

 

Koululaitos

Ruotsin vallan vaihtuminen Venäjän valtaan 1809 ei tainnut kovin paljon vaikuttaa säräisniemeläisten elämään. Paljon ei yhteiskunnalla ollut annettavaa kansalle ja mikä kansalla oli annettavaa yhteiskunnalle, sen yhteiskunta kernaasti otti. Mutta aika meni eteenpäin muualla eikä täälläkään voitu välttyä muutoksilta.

Pari vuosisataa oli kulunut Antti Eerikinpojan kotikoulusta ennen kuin Säräisniemellä jatkettiin opetusta. 1800-luvun loppupuolella opetusta annettiin kiertokouluissa. Keisari Aleksanteri II:n 1856 tekemä aloite johti kansakoululaitoksen syntyyn. 1863 perustettiin Jyväskylän seminaari ja kansakouluasetus annettiin 1866, 1869 kansakoulu erotettiin kirkosta oman ylihallituksen alaiseksi ja kaupunkeihin määrättiin perustettavaksi kansakouluja, ei maalaiskuntiin. 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki.

Koko Suomessa 1880 noin 9 % lapsista kävi koulua, 1900 noin 34 %. Säräisniemen kansakoulu saatiin toimimaan 3.3.1884 väliaikaisissa tiloissa Juusolan tuvassa eli samassa paikassa, missä Antti Eerikinpojan kotikoulu oli aloittanut 250 vuotta aiemmin. Seuraavana syksynä Uusitalon varsinainen koulurakennus saatiin toimintakuntoon.

 

                                                                                   

Säräisniemen pitäjän ensimmäinen koulurakennus 1930-luvulla. Koulu rakennettiin pitäjältä saaduista, pääosin vanhoista hirsistä ja rakennustyö viivästyi hieman rakennusainepulan takia. Vasemmassa reunassa pilkottaa Uusitalon varsinainen päärekennus, jossa kuten muissakin Uusitalon rakennuksissa, oli pitkään vuokralaisia, kuten mm. nimismies Castrénin perhe sekä opettajia. - Valokuva Paavo Kovalainen.

Niin suuri edistysaskel kuin koulu olikin, kyti siinä pitäjän hajaannuksen siemen. Vuolijokiset olisivat halunneet koulun lähemmäs pitäjän länsiosia. Samanlainen tyytymättömyys vuolijokisilla oli kirkon sijaintia kohtaan, tyytymättömyydet johtivat lopulta siihen, että vuolijokiset alkoivat ajaa seurakuntansa itsenäisyyttä 1800-luvun lopulla. 1897 määrättiin Säräisniemen pitäjän läntisistä kylistä muodostettavaksi Vuolijoen seurakunta, joka sitten aloitti toimintansa 1915.

 
Elinkeinoja

Maanviljely ja kalastus. Kun Kustaa Vaasa antoi savolaisille Oulujärven Erämaan asutuskäskyn, oli kruunun tavoitteena, että uudisasukkaat sitoisivat itsensä turpeeseen ja ryhtyisivät kaskiviljelijöiksi. Näin he olisivat nöyriä kruunun vero-orjia. Toki uudisasukkaat viljelivät minkä kykenivät, mutta maa oli karua ja luonto armoton, halla vei useinkin sekä viljat että viljelijät. Koko Oulujärven Erämaassa veden vilja oli varminta viljaa ja hauki käypäisintä valuuttaa. Näin myös Säräisniemellä, sekä varsinaisella Säräisniemen kylällä että koko Säräisniemen pitäjässä, kuuluihan Oulujärvestä Säräisniemen pitäjään sen perustamisaikana suurin piirtein kaksi kolmasosaa ja maa-alueet Puolangan rajasta Saaresmäelle.

Metsästys. Varsinkin uudisasutuksen alkuaikoina, 1600-luvulla metsästys on ollut tärkeä elinkeino. Kaikki kynnelle kykenevät olivat taitavia metsämiehiä. Nahat olivat arvokasta verorahaa ja saihan metsämies saaliistaan täytettä vatsaansakin.

Metsätalous. Metsää tietenkin hyödynnettiin kaikin mahdollisin tavoin, rakennuksissa, kulkuneuvoissa, tarvekaluissa, polttopuina – ja jopa ruokapöydässä, sillä pettu oli lähes joka sukupolvelle tuttu. Tervantekotaito lie lähes yhtä vanha kuin tulen käyttäminen, mutta kaupallista merkitystä tervalla alkoi olla vasta 1600-luvulla.

Tervasta oli 1500-luvulla, Ruotsi-Suomen merenkulun siirryttyä hansakaupungeilta hollantilaisten käsiin, tullut vientitavara. Hollannin suurvalta-asema 1600-luvun alkupuoliskolla oli saanut aikaan puutavaran ja tervan kysynnän kasvun Pohjoismaissa. Vuodelta 1663 on kirkkoherra Johannes Cajanuksen ylös kirjaama tieto, että lähinnä Oulua sijaitsevissa Paltamon kylissä tervaa poltettiin myytäväksi, mutta kauempaa sen kuljettaminen huonojen matkojen takia ei kannattanut. Säräisniemi on ollut tervanpolton suhteen lähes etulyöntiasemassa, kylän alueelta löytyy vieläkin kymmeniä tervahaudan pohjia.

Tervanpolton mielekkyydestä väiteltiin vuosisatoja, mutta vähitellen puulle alkoi tulla muutakin markkina-arvoa ja tervakauppa tyrehtyi 1920-luvulla. Liikenneyhteydet paranivat, sahatavaraksi kelpaavaa puuta saatiin edullisemmin suuremman maailman markkinoille. Kaivettiin Siikajoen uittokanava, tuli rautatie, maantiet paranivat, tuli autoja, joilla pystyttiin kuljettamaan puutavaraa.

Siikajoen uittokanava. Vapaaherrakuntansa aikana (1650 – 1681) Pietari Brahe oli alkanut mieliä parempaa, kiinteää vesiyhteyttä Raahesta Oulujärvelle ja Raahen pormestari ilmoitti Salon talvikäräjillä 1653, että kreivi oli käskenyt Kajaanin vapaaherrakunnan rahvasta ryhtyä kaivamaan kanavaa Oulujärvestä Siikajokeen. Asiaa käsiteltiin Kajaanin konventissa, mutta jäätiin odottamaan maanmittari Klaus Klaunpojan tutkimuksia, sillä pelättiin, että kanava saattaisi aiheuttaa Siikajoelle pahoja kevättulvia.

Maanmittari totesi, että Oulujärven pinta oli parikymmentä metriä ylempänä kuin se kohta Siikajoen ylimmässä haarassa Neittävänjoessa, johon veneillä päästiin. Liekö sitten syynä ollut tulvien pelko, mutta kanavahanke kuitenkin raukesi. Tuskin kuitenkaan maisemaan olisi saatu sen aikaisilla työvälineillä niin suurta kanavaa, että Oulujärvi olisi siitä kautta suuremmin vetensä mereen laskenut, sillä pari kilometriä Painuanlahdesta länteen pinnassa oleva peruskallio erottaa Oulujärven Siikajoen vesistöstä. Kun Siikajoen uittokanava lopulta toteutettiin 1900-luvun alussa, oli tuo kallio vielä kovana tammena veden tiellä.

Uitto alkoi 1903, 1908 kanavasta uitettiin 307 000 tukkia. Kanava osoittautui liian pieneksi ja hitaaksi kuljetusreitiksi. Sitä kunnostettiin vielä 1929, mutta 1935 se julistettiin luonnonkanavaksi. Epäsuorasti sen arvellaan maksaneen itsensä kohonneina puunhintoina, kun Oulun markkinoille saatiin Raahesta kilpailija. Aika ajoi kanavan ohi.

 

                                                                     

Siikajoen uittokanavan alkusuu Painuanlahdessa toukokuussa 2008. Kuvassa on nähtävissä vielä puisia rännirakenteita, joilla kanavan laidat jouduttiin tukemaan pehmeillä mailla. - Valokuva Matti Haataja.

Jäkälännosto. Säräisniemellä lähes kaikkialla kasvava jäkälä tuli tervakaupan tyrehdyttyä tärkeään osaan. Tämän keskieurooppalaisten suosiman, mm. seppeleissä käyttämän koristekasvin nosto vientitarkoituksiin aloitettiin Säräisniemellä 1926. Ensimmäiset jäkälännostajat tulivat Säräisniemelle Etelä-Suomesta ja pian kaikki niemeläiset olivat kyykkimässä jäkäläkankailla. Karjalle tämä tiesi kuritusta: ne piti tästä lähin laiduntaa aitauksissa, niiden vapaat päivät olivat luetut, jäkälät tarvittiin nyt suihin eikä turpiin. Töitä riitti muillekin, lähes joka talossa kortteerasi jäkälännostajia niin paljon kuin lattialta kyljen sijaa löytyi. Nykyään jäkälännosto on huomattavasti hiljentynyt huippuvuosistaan, mutta vielä Niemellä riittää nostettavaa.

 

                                                                       

 

Jäkälännostoa Säräisniemellä 1930-luvulla. Siihen aikaan jäkälästä seulottiin roskat erillisessä, puuhun ripustetussa seulassa. Varsinaiset nostolaatikot olivat jo tuolloin samanlaisia kuin myöhemmin käytetyt. - Valokuva Helli Haataja.

 
Kirkonkylästä kyläksi

Venäjän vallan alta Suomi oli itsenäistynyt 1917, suurin vaikutus itsenäistymisellä taisi olla maanomistuksen kehittyminen. Entiset torpparit ja mökkiläiset saivat omaa maata viljelläkseen ja rakentaakseen. Sodat sotkivat muuten suotuisasti alkanutta kehitystä vielä 1940-luvun lopulle saakka.

Sotien jälkeen alkoi kova rakentamisen tahti, töitä oli, kun vain olisi ollut työkaluja ja tarveaineita. Oulujoen vesivoiman rakentaminen vaikutti Säräisniemelläkin, työt antoivat toimeentuloa, Säräisniemikin vaurastui – mutta menetti sitten kirkonkylän asemansa vuoden 1954 alusta. Se kestettiin, hyvinkin kestettiin, vaikka tuli maaltapakoa ja talonpojan tappolinjaa. Uudet tuulet alkoivat puhallella 1900-luvun viimeisinä vuosina, uudella ajalla on uudenlaiset opit ja ihanteet, maaseutu niin meillä kuin muuallakin on ihmeissään. Valituksia tosin kuuluu kaupungeistakin. Väki vähenee, vaikka olosuhteet paranevat, väki haluaa (?) kaupunkeihin, vaikka maaseutu tarjoaa kaiken sen, minkä kaupunkikin, halvemmalla, rauhallisemmin, inhimillisemmin... Vielä täällä asutaan ja vielä tänne sentään muutamat nuoret rakentavat pesiään, tulevatpa jotkut muualtakin, kauempaakin.

Yhä meillä on kaunis, rauhallinen, arvokas kylä, puhdas luonto, elintilaa... kaikkea. Olemme ylpeitä kotikylästämme, teemme voitavamme asukkaittemme puolesta ja toivotamme uudetkin asukkaat tervetulleiksi.