Historia

Alueella on pitkä historia. Jo 8000 vuotta sitten alueella liikuttiin metsällä ja kalassa. Tästä
on runsaasti todisteita koko Hyrynsalmen kunnan alueelta. Keitä nämä liikkujat olivat, siitä ei
ole tarkkaa tietoa. Myöhemmin, 1000-kuvulla, kuitenkin lappalaiset asustelivat alueella ja
Karjalan asukkaat käyttivät aluetta ”läpikulkualueena” länteen, koska Hyrynsalmen reitin
Oulujoen vesistö oli hyvä liikenneväylä itä-länsi suunnassa (Vienanlahdelta Perämerelle). Vasta
1500-luvun lopulla tuli ”Moesseen” alueelle vakinaisempaa asutusta; tällöin kaskiviljelyyn
perustuva maatalous oli, metsästyksen ja kalastuksen ohella, vakinaisen asutuksen perusta.
Kuitenkin vasta 1600-luvulla asutus vakiintui alueella laajemmin, mutta vain hetkeksi, sillä
1700-luvun alussa, ns. Ison Vihan (1713 – 1721) aikaan, lähes kaikki Moisiovaaran talon
poltettiin. Pian ne kuitenkin jälleen rakennettiin ja asutettiin uudelleen. Moisiovaaran väestö
lienee ollut 1700-luvun alussa jo n. 50 henkeä. Monipuolisesta omavaraisuudesta kertoo se,
että tältä ajalta on myös merkkejä raudan poltosta.

Hyrynsalmen seurakunta itsenäistyi vuonna 1786 ja Hyrynsalmesta tuli itsenäinen emäpitäjä.
Tällöin myös koko Ylä-Kainuu ja Ristijärvi kuuluivat Hyrynsalmen alaisuuteen, siis n. 225 vuotta
sitten. Siitä alkoi alueen monipuolinen kehittyminen, ”nousukausi”. Tällöin hyrynsalmelaisia oli
n. 600 ja ”moesseelaisia” hieman yli 100. 1800-luvun alussa koitti taloudessa uusi aika;
kaskenpoltto hiipui ja voimakas tervanpolttokausi alkoi (koko Kainuussa ja erityisesti
Hyrynsalmella, jossa se oli intensiivisintä suhteessa väestöön koko Kainuussa). Tätä
esiteollista kautta kesti aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin tervan tarve väheni, kun
puulaivat vaihtuivat teräksisiin ja tilalle tulivat erilaiset teolliset mineraalitervat. Kainuu oli
tuolloin Arkangelin ohella maailman suurin hautatervan tuottaja.

Hyrynsalmen kunta perustettiin 143 vuotta sitten – ja näin maallinen ja kirkollinen valta
erotettiin. Näiltä ajoilta on periytynyt tervetynnyri kunnan vaakunaan ja ihan syystä! Tervan
poltto on vielä tänäänkin elävää perinnettä Moisiovaarassa.

Kunnan perustamisen aikaan hyrynsalmelaisia oli n. 1500 ja ”moesseelaisia” n. 250. Väestö
kasvoi nopeasti 1800-luvulla ja oli v. 1900 n. 2000 henkeä. Elinkeinollisesti tämä aika (ja vaihe)
oli vielä ns. vanhaa maaseutua. 1800-luvun lopulla koko kunnassa 9/10:stä sai elantonsa
alkutuotannosta; käytännössä lähes kaikki elivät maataloudesta, papistoa, joitakin virkamiehiä
ja kauppiaita sekä käsityöläisiä lukuun ottamatta.

1900-luvun alku toi mukanaan savottakauden ja maatalouden huiman nousun, joka on jatkunut
lähes näihin päiviin saakka. Maatalous laajeni alueella erittäin nopeasti vielä sotien jälkeenkin,
lähinnä asutustilojen ansiosta. Tämä aika (1900-luku) oli myös koko Suomen maaseudun kultaaikaa,
aina 1970 luvulle: Esimerkkinä voidaan mainita, että Hyrynsalmella oli 60-luvun lopussa n.
400 lypsykarjatilaa – kun nyt niitä on 44. Myös Moisiovaaran kylä oli laajimmillaan ja
voimakkaimmillaan 1965 – vaikutusalueella asui lähes 1000 asukasta – ja koko kunnassa 6000.
Tällöin myös palvelut olivat laajimmillaan: kyläkeskuksessa oli toimiva koulu, posti-pankki,
useita kauppoja ja kauppa-autopalveluja, korjaamo, vireä urheilu- ja muu seuratoiminta.

Rakennemuutos alkoi 1970-luvulla ja Hyrynsalmi ja Moisiovaara elivät teollisen
rakennemuutoksen ehkä rajuimpana koko Suomessa ja läntisessä Euroopassa. Kun väkiluku
Hyrynsalmelle 1900-luvun alusta 3-kertastui 60 vuodessa; se puolestaan 1900-luvun lopussa
puolittui 40 vuodessa. Muutos aiheutti monenlaisia ongelmia (väestö vanheni ja asutus harveni
poismuuton takia; palvelu- ja elinkeinopohja heikkenivät, mutta toisaalta elinkeinorakenne
myös monipuolistui). Tähän muutokseen herättiin ja Moisiovaaraan tehtiin nykymuotoinen
kyläsuunnitelma jo 1970-luvulla, ensimmäinen koko Kainuussa – ja kylätoimikuntakin
perustettiin ensimmäisten joukossa. Rakennemuutos on kuitenkin edennyt erilaisista
kehittämisponnisteluista huolimatta myös 2000-luvulla; kylältä on hävinnyt posti, kauppa (ja
kauppa-autoliikenne); koulu sentään jatkaa (toistaiseksi jopa 3-opettajaisena).