Historia

"Radan takainen alue oli vuosisadan alkupuolella lehtipuita kasvavaa laidunmaata. Ajatus alueen ottamisesta asuntokäyttöön esitettiin Purolan perustamisen yhteydessä. Tuolloin pohdittiin asuntoalueen perustamista Kivimäentien eteläpuoliselle Palokankaalle. Purolan perustamisen jälkeen ajatus painettiin taka-alalle ja muutamissa laittomissa asumuksissa olleet ihmiset häädettiin alueelta. Kivimäentienkin varressa oli kaupunkilaisten ostamia riihiä ja karjasuojia joihin jo radan rakentamisen aikaan oli asettunut asukkaita maistraatin poikkeusluvalla, joka vuonna 1913 peruttiin.

Rautatieläiset olivat yleisesti asettuneet radan läheisyyteen ja he kärsivät yhtälailla asuntopulasta kuin muutkin tulokkaat. Niinpä rautatieläiset anoivat 1914 kaupungilta oman kaupunginosan perustamista Purolan tapaan. Kymmenen rautatieläisen anomusta hylättiin, koska rahatoimikamari haaveili Kivimäentien varren varaamista liikeyrityksille ja kaupunki oli jo varannut rautatieläsille radanvarsitontteja normaalia edullisemmin lunastushinnoin.

Tosiasiaksi jäi, että kaavoitetun alueen tonttien hinnat olivat myös rautatieläisten enemmistön kukkaron ulottumattomissa, joten vuokra-asuminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Ensimmäisen maailmansodan aikainen tarvikepula ja hillitön inflaatio pysäyttivät rakentamisen pitkäksi aikaa ja asuntopula kävi sietämättömäksi. Vuonna 1919 rautatieläiset lähtivät liikeelle laajentunein voimin. Asuntopulaan ja Purolan etäisyyteen vedoten he esittivät asuntoalueen perustamista Lehtikankaalle. Asuntojen pikaista tarvetta lisäsivät Oulu-Nurmes -radan rakentajat, jotka olivat turhaan  toivoneet kaupungilta lupaa saada rakentaa asumuksiaan Petäisenniskaan. Rautatieläisyhdistys esitti samanaikaisesti Rautatieläishallitukselle valtion asuintalojen rakentamista rautatieläisten tarpeisiin. Elokuussa 1920 kaupungin rahatoimikamari esitti valtuustolle Lehtikankaan kaupunginosan perustamista ja tonttien vuokrauksen aloittamista välittömästi. Vuotta myöhemmin alueella hyväksyttiin YIT:n valmistava kaava.

Lehtikankaan asuttaminen alkoi ripeästi, ensimmäiset asukkaat muuttivat 1921 ja kymmenessä vuodessa syntyi Lehtikankaalle noin 100 asukkaan omaleimainen asuma-alue. Tontit joita oli kaavoitettu 140, olivat pääosin suhteellisen pieniä, 30x35 m, vuokra-aika 50 vuotta ja vuokra hieman halvempi kuin Purolassa, missä viljelysten lunastuskustannukset kohottivat tonttien vuokratasoa. Lehtikankaalaisten edessä olivat samat murheet kuin Purolalaisillakin. Tieolot olivat surkeat, palontorjunta VPK:n varassa, koulua ei ollut, juomaveden saanti oli vaikeaa. Myös lehtikankaalaiset osoittivat kiitettävää aktiivisuutta vaatimuksissaan ja saivat vastaansa kaupungin johdon yhtäläisen kylmäkiskoisuuden kuin purolalaisetkin. Tietoja heikensi osaltaan se, että kaupunki ja rautatiehallitus eivät vuosikausiin päässeet sopimukseen ali- tai ylikulkuväylän rakentamisesta kaupungin ja lehtikankaan välille. Ainoa käyttökelpoinen väylä oli Kivimäentien tasoristeys ja lehtikankaalaiset seurasivat sydän syrjällään lastensa taivaltamista pitkin ratavartta kouluun kaupungin puolelle. Kaupunki armahti lehtikankaalaisten kulkupulmia vuonna 1924 kajaanilaisella patenttiratkaisulla, lankkutiellä, mutta tositoimiin koulun perustamiseksi ryhdyttiin vasta 1930.

Lehtikangas sai Purolan tapaan virallisen katunimistön vuonna 1929 ja uuden asemakaavan 1939. Rakentamisen vilkastuessa 1930-luvun puolivälissä tuli ajankohtaiseksi myös alueen laajentaminen ja 1936 Lehtikankaan länsirunaan lisättiin parikymmentä uutta  tonttia. Sotien välisellä ajalla kaupungin laajentamisen painopiste oli kuitenkin Purolassa, koska Lehtikankaan vaikeiden maasto-olosuhteiden vuoksi alueen laajentamista pidettiin jopa mahdottomana.

Lehtikankaasta tuli omaleimainen kaupunginosa, jonka asujaimistoon löivät vahvan leimansa rautatieläiset ja lähellä sijaitseva rajavartiosto. Vaikka alue oli leimallisesti työläiskaupunginosa, eivät Lehtikankaan asukkaat olleet yhtä vahvasti "tehtaan varjossa kuin purolalaiset. Lehtikankaalle asettui paljon kuljetusalan työntekijöitä, ajureita, autoilijoita ja rakennustyöläisiä."

Panu Pulma, Oiva Turpeinen: Pikkukaupungin unelmia, s. 88-90